Tuomo Takala, 21.11.05
johtamisen professori , Jyväskylän yliopisto (taloust. tdk)
Eettisyyden ja yleisen hyvän pohdinta on tärkeää yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja myös yksilöllisen hyvän toteutumisen vuoksi. Yritykset ovat olennainen osa yhteiskuntaa. Ne ovat taloudellisen toiminnan perusyksikköjä, jotka pyrkivät tyydyttämään ihmisten tarpeita. Tai ainakin niiden tulisi olla tätä.
Valitettavasti yritykset ovat nykyään usein pelkästään “voitontekolaitteita” yrityksen osakkeenomistajien saaman tuoton maksimoimiselle.
Eettinen yrittäjyys ja yritystoiminta on aina kannatettava idea.
Yritykset ovat luonteeltaan erilaisia, Niitä on erikokoisia. On mikroyrityksiä, pienyrityksiä, keskisuuria yrityksiä, suuryrityksiä ja aivan jättiläiskokoisia yrityksiä. Myös toimiala vaihtelee.
Miten yritys toimii metsäteollisuudessa vaatii erilaiset liiketoimintastrategiat kuin jos yritys toimii esim. terveystoimialalla.Vaihteleeko eettisyys ? Eettisyyden vaatimuksen tulee olla sama kaikille. Emme voi olettaa eri etiikkaa Nokialle ja Herrasen lähikaupalle. Etiikkaan liittyy universalismin ajatus. Sama sääntö kaikille. Etiikka edellyttää oman edun uhraamista. Eettisyyttä ei ole vastavuoroinen toiminta malliin “raaputa sinä minun selkääni, niin minä raaputan sinun selkääsi”. Tässä tulee mukaan altruistinen elementti; oman edun uhraaminen.
Eettinen yritys on inhimillisen hyvän asialla, se ei ole voiton maksimoinnin väline.
Etiikka tarkoittaa hyvän elämän etsintää. Yritysetiikka tarkoittaa näin hyvän yrityselämän etsintää. Mutta, mikä on hyväksi toiselle voi olla vahingoksi toiselle. Toiselle, joku voi olla terroristi, toiselle sama henkilö voi olla vapaussankari. Kriteerien pohdinta on siis tärkeää.
Eettistä pohjaa mietinnälle tarjoavat mm.:
- hyötyetiikka, eli utilitarismi
sekä
- velvollisuusetiikka
Hyötyetiikka ajattelee, että vain aineellinen hyöty ja hedonistinen nautinto ovat itseisarvoja. Taloustieteen ihmiskuva on hyvin utilitaristinen. Voisi sanoa, että tällä ideologialla talous nykyään toimii.
Velvollisuusetiikka ajattelee, että ihmisen velvollisuus on tehdä hyvää sekä itselle että muille.
Kantilaisuus on velvollisuusetiikan pääsuunta. Näin ajatellen voisi sanoa, että myös yritysten velvollisuus on lisätä elämänlaatua, tasa-arvoa yms, eikä keskittyä pelkästään määrälliseen elintasoon.
Eettinen yritys tuntee velvollisuudekseen tehdä hyvää, Yleisinhimillen hyvän tekeminen on päämäärä sinänsä eikä keino johonkin (esim voiton tuottamiseen). Yrityksen täytyy olla kuitenkin kannattava, jotta se voisi pysyä hengissä nykyisessä markkinasysteemissä. Tästä johtuukin jatkuva ristiveto; eettinen yritys on jatkuvassa vaarassa kuolla tai taantua ns. tavalliseksi yritykseksi
- tavallinen yritys, joka haluaa olla eettinen voi yrittää perustaa toimintansa, eli liikeideansa johonkin eettiseen yleisinhimilliseen arvoon, esim. Body Shop . (kauneutta ja ihonhoitoa kestävän kehityksen myötä)
- tavallinen yritys voi yrittää toteuttaa rehellisesti ja aidosti laajaa yhteiskunnallista vastuuta. Esim. suuryrityksen tulee toteuttaa laajaa yhteiskuntavastuullista ohjelmaa omien liiketoimintastrategioidensa ohella, ja kantaa myös vankkaa työnantajavastuuta samalla. Viimeksi mainittu asia on hoidettu huonosti viimeaikoina.
- ei aivan tavallinen yritys; (vaihtoehtoyritys ) tämä perustaa koko toimintansa tietyn universaalin arvon toteuttamiseen
Eettinen yritys on inhimillisen hyvän asialla, se ei ole voiton maksimoinnin väline.